MIKSI SELKÄ ON KIPEÄ?


Oletko joskus tavannut kyselyiässä olevan lapsen. Jatkuva miksi?, MIKSI?, miksi? värittää lauseita ja joudut miettimään mitä ihmettä kaikkiin noihin kysymyksiin keksisi vastata. Osa vastauksistasi on varmasti omia filosofisia mielipiteitäsi ja osa toki tiukkaa faktaa. Meidän ajatteluun voi siis ajatella kuuluvan jo alkumetreiltä asti suuri tarve saada vastaus MIKSI-kysymyksiin. Aivomme ovat muokkautuneet etsimään syy-seuraus-suhteita. Miksi kysymyksiin annetut vastaukset luovat kaiketi myös jonkinlaista hallinnan ja kontrollin tunnetta silloin kun tarvitsemme sitä. Onko tuosta kysymyksestä aina apua selkäkivun kohdalla, johtaako se ratkaisuun kivun hoidossa?

 

apua kipuun

Selkäkipuisen ensimmäisen kysymys on usein MIKSI tämä minun selkä on nyt näin kipeä. Tällä hetkellä tiedämme että selkäkivuista  jopa 90 % tapauksissa luokitellaan epäspesifeiksi selkäkivuiksi. Eli niiden syntyyn EI OLE KENELLÄKÄÄN VIELÄ selkeää vastausta. Tuo jäljelle jäävä 10 % pitää sisällään vakavammat sairaudet, murtumat sekä välilevyongelmista johtuvat hermonpuristustilat. Nuo on mahdollista kliinisillä tutkimuksilla ja hyvällä asiakkaan kuuntelulla poissulkea. Lisäksi näitä epäiltäessä voidaan selkää kuvata tarkemmin tai tehdä muita tarpeellisia tutkimuksia. Muutoin kuvat eivät auta useinkaan hoidossa.

 

Tapaan usein asiakkaita, joille on annettu erinäisiä syitä tuohon epäspesifiin selkäkipuun. Vastaus voi olla vino lantio, liikkumaton nikama, SI-nivel, tai jokin muu rakenne joka ei toimi, kireys siellä ja täällä vähäinen venyttely ym. ym. Näillä saadaan hetkellisesti tyydytettyä aivojemme halua löytää syy-seuraus-suhteita. Kivulle ne eivät kuitenkaan välttämättä tee yhtään mitään jos ei ole osuttu oikeaan arvaukseen. Ja välillä on ihmeellistä että yhdelle ihmiselle on löydetty 10 erilaista syytä kipuun.

 

Minulla on tapana sanoa epäspesifin selkäkivun kohdalla että “en ole niin kiinnostunut miksi selkä on kipeä kunhan se saadaan helpottumaan”. Toki tutkin kehosi toimintaa eri kanteilta, sen perusteella saamme kuvaa mikä olisi hyvä hoitokeino sinulle. Kysyn siis kysymyksen MITEN ja MILLÄLAILLA tämä kipu saataisiin helpottamaan ja pois. Uskon että hoitamisella ja liikkeellä päästää usein oikeaan suuntaan vaikka emme tarkalleen tiedä vastausta MIKSI kipu tulee ja MIKÄ selässä ei toimi. Voimme siis yhdessä tehdä paljon asioista, joilla haemme tekijöitä, jotka helpottavat oloasi. Lisäksi minulle on opetettu seuraava “jos me ei pystytä estämään 100 % sitä sinun kipua tulemasta niin mitä me voidaan tehdä ettei se estä sinua elämästä?”. Kivulla kun on tapa luoda pelkoa ja kaventaa elämää.

 

selkä kipu

 

Hyviä johtolankoja selkäkipuisen parempaan vointiin voivat olla seuraavat kysymykset ja niiden vastauksista löytyvät ratkaisut. Oletko kokeillut pehmeitä hoitokeinoja eli kylmä – ja lämpöhoitoa sekä liikettä?  Mitä teet silloin kun selkään ei koske? Millä olet jo saanut kipua helpottumaan? Pystytkö liikkuttamaan selkääsi kivusta huolimatta?

Tiesithän myös että selkäkivut ovat usein ohimeneviä ja lähes jokainen kokee kovaa selkäkipua elämänsä aikana. Selkäkipu on alkuun aaltomaista liikettä eli se on välillä parempi ja välillä voi myös olla hiukan huonompi. Selkäsi ei ole hajoamassa ja sinulla ei siis todennäkoisesti ole vakavaa selkäsairautta. Kipu ei ole tullut jäädäkseen ja pääset vielä liikkeelle, vaikka hetkellisesti mielesi saattaa tarjota kaikki “kauhuvaihtoehdot”. Sellainen se meidän mieli on mutta onneksi kehon hyvinvoinnilla saadaan se mielikin rauhoitumaan.